Blogi Etusivu Johdanto Valaistuminen  /  Buddha Chaitanya Jooga Vedanta Muut
Edellinen Edellinen Indeksi Seuraava Seuraava
Bhagavad-gita -käännös jälleen netissä

Gobin autiomaa ja Vanhan Vihtahousun juonet

Madhavananda: 2007-09-08 - 04:33:48 +02:00
Torstai-yöllä sivulleni ryöppysi valtava määrä valistusta Antikristuksen tulosta, Maitreyasta ynnä muista uuden ajan ilmiöistä. Aiemmin kuulin myös pitkän kappaleen Gobin autiomaan yllä Mongoliassa, Shamballa-nimisessä eteerisessä kaupungissa asuvasta Sanat Kumarasta, jonka herran hengellä täyttyneet ovat itse Vanhaksi Vihtahousuksi tunnistaneet.

Tämä laittoi minut ajattelemaan, myös ihmettelemään. Eilen en asiasta kirjoittanut tahi kommentoinut, vietin paaston ja vaitonaisuuden päivääni.

Suuresti minua hämmästyttää se, että monenlaisia hahmoja ja moderneja tarustoja yhdistetään kristilliseen perimään lainkaan kyseenalaistamatta niiden todenperäisyyttä. Monet ovat saarnamiehet herännäiset jotka kertovat Antikristuksen tulosta, ovatpa jotkut tunnistaneet hänet Maitreya-nimiseksi joidenkin New Age -liikkeiden parissa tunnetuksi oletetuksi messiaaksikin. Toiset taas ajattelevat tulevan Paavin olevan itse Antikristus.

Mutta jospa teille kertoisin totuuden, sanan viisaan ja hengen valaiseman. Näin on rinnassani kutina kuumottava, totuuden torvi näin toitottava.

Tietäkää että Sauron Itse on Saatanan Silmä, Morgoth-Saatanan katse yli valtakuntansa toraisen. Langennut enkeli, Saruman Valkea eli Lucifer, odottaa Loch Nessin järven pohjaan valetussa eteerisessä tornissaan vuoden 2012 koittoa, jolloin on hän tuleva Ihmisen Pojan asusteissa, valkeuden enkeliksi pukeutuen ihmiskunnan perikatoon Kristuksen nimessä johdattava.

Kuten Johannes Kastaja messiaamme tietä raivasi, näin on Morgoth lähettänyt sanansaattajiaan pimeyden valtakuntaa valmistamaan. Henki on antanut meidän tähän päivään mennessä tunnistaa nämä kätyrit: George Bush, Super-Hessu, Terminator (2), Huitzilopochtli (Vasenkätinen Kolibri) ja Madonna. Paljastamme lisää hengen heitä meille vastaisuudessa valaistessa. Pysykää valppaina!

Tämä kaikki tehnee kristillisestä missiostamme vakavastiotettavan aatteen. Minä ainakin uskoisin!

Tässä lienee taustalla samaa strategiaa kuin Yhdysvaltain ulkopolitiikassa. Neuvostoliiton kukistuttua tarvittiin uusi vihollinen, Terrorismi (tm), kansakunnan yhdistämiseksi ja huomion kiinnittämiseksi pois varsinaisista pöydällä olevista asioista. Ei ole vieläkään tuomiopäivämäärää kirkossa kuulutettu, ei liioin tuhatvuotisen valtakunnan alkua, ja sitä odotellessa pitää jollain keinolla yrittää rivejä pitää kasassa ja henkeä korkealla. Taiston hengessähän sitä hengen yhteyttä syntyy, eikä sen tuoksinassa ole myöskään aikaa pieniä epäkohtia pysähtyä pohdiskelemaan.

Mutta että uskotaan Gobin autiomaan yllä leijuvaan Shamballa-nimiseen eteeriseen kaupunkiin... Ja Valkeuden Veljeskuntaan ja siihen yhteydessä oleviin maailman hallituksiin... Ja Himalayan vuoristossa osista kokoon parsittuun Maitreyaan joka taivaiden halki liiti Lontoon Bangladeshi-slummiin "under cover" työhön, tulon aikaansa odottaen, jota odotellessa hän on muunmuassa ilmentänyt siunatun kämmenenjälkensä Argentiinalaiseen kylpyhuoneen peiliin...

Ja sitten ihmetellään, että kuinka minä uskon Krishnaan, kun se näyttääkin ihan satuhahmolta. Hymyä aamuun! Aamen! =)
• Kirjoita kommentti
Edellinen Edellinen Indeksi Seuraava Seuraava
Bhagavad-gita -käännös jälleen netissä

Takaisin ylös
Tekstit © 2007-2017 Ananda Loponen   •   Saa kopioida ja jakaa   •   Tulostettava versio Tulostettava versio!   •   Lähetä sähköpostia Lähetä sähköpostia!